Maanataina olin Hollolassa iltatoko kokeissa ja tuloksenamme siis tällä kertaa kakkostulos, plääh. Tavoitteenani kun oli hankkia se TK2 tunnus ja mahdollisimman vähillä kokeilla käymisillä, niin se ei nyt oikein mee niin. Mä niin inhoon toko-kokeissa käymistä. Toisaalta kun kävis enemmän kokeissa niin häviäisi se jännittäminenkin... Mä en jännitä agility kisoissa kun vähäisen - siis en häiritsevästi, mutta toko kokeissa se on jo häiritsevää, ainakin oli nyt maanantaina. Nytkään en jännittänyt ennen kehään menoa juurikaan vaan sitten se alkoi kun piti mennä kehään. Seuraamisessa tein äkkinäisiä liikkeitä (täyskäänös käskyn tultua mietin että kumman kautta me se Popan kanssa nyt tehdäänkään...), liikkeestä maahan menossa en muistanut vilkaista koiraa että jäikö se oikein (jotta voisi antaa sitten kaksoiskäskyn), luoksetulossa kun tuomari kysyi käsi vai suullinen käsky niin siinäkin sanoin ekaksi ihan väärin - onneksi tajusin korjata... Loppua kohden ehkä jännitys alkoi vähetä, mutta tilalle tuli v***tus, kun tajusin ettemme saaneet ykköstä.
Liikkeestä maahan meno meni siis nollille, kun en muistanut varmistaa sitä että menikö ja sitten antaa toista käskyä. Ei voi mitään - sunnuntaina minä hölmö meen taas uudestaan kokeilemaan onneani ;-).