Lähdimme vasta lauantai aamusta aikaiseen kohti Varkautta eli noin klo6 aamulla oli herätys - ei paha! Sää oli mitä mainioin koko päivän toisin kuin sitten sunnuntaina. Sunnuntaina sitten satoi vettä koko ajan siihen malliin, että kenttä oli vesilätäkköä täynnä, vei varmaan aika monelta tuota kisafiilistä.

Lauantainahan oli siis vuorossa joukkue kisa. Maksi joukkueemme aloitti pumi Dali ja Pertti, jolta harmittavasti tuli 10vp radalta ja molemmat tulivat puomilta. Toisena starttasi Jukka ja Easy, jotka pitivät alkukiemurat meitä jännityksessä täpärillä pelastuksilla, mutta selviytyen niistä onneksemme. Harmiksi kuitenkin Easylle koitui puomi, jolle singahti vaikka kepeille olisi pitänyt mennä eli tulos oli hyl. Sitten oli vuorossa Mette ja Nelli ja ne tekivätkin koko joukkueen parhaimman tuloksen eli 5vp. kiellosta hypyllä. Me startattiin Popan kanssa ankkureina ja tuli vähän tyhmiä virheitä. En saanut suoristettua Poppaa puomille, joten nousi sivusta ylös ja siis ylösmeno kontakti virhe. Sitten tuli yhdessä kaarteessa yksi rima alas, mikä oli kuulemma herkästi tullut alas monella muullakin. Ja loppuun vielä, kun vedätin Poppaa aika reilusti, mitä se ei sitten nähtävästi kestänytkään, niin tuli kielto hypyltä. Aargh eli tuloksemme 15vp ja siis joukkueemme tulos 30vp. Ois voinu paremminkin mennä, mutta tulipa sentään tulos.

Kaikki Lägin joukkueet sai tulokset vaikkei hääppöiset sellaiset.Sunnuntaina Satu&Liisa pitivät Lägin mainetta yllä sijoittuen medeissä 20:ksi 130 koiran joukosta. Ensi vuonna toivottavasti päästään starttaamaan yksilö radoille, tosin kisat ensi vuonna Torniossa eli täytyy varmaan lähteä Lappiin sitten hiukka pitemmäksi aikaa samalla ;-).

Eilen Ruutin treeneissä heräsi epäilys, josko Ruutilla olisi vesihäntä... Se eilen piteli häntäänsä eritavalla roikottaen kuin yleensä ja tuntui hiukan arastelevankin sitä. Noh onneksi treeni porukassa oli asian kokeneita kavereita. Annoinpa sitten illalla rimadylia ja vielä aamusta ja nyt se häntä näyttäisi hiukan paremmalta eli taidan seurailla tilannetta enkä nyt heti vie el.lääkäriin.