Tahvo oli elämänsä toisessa ajokokeessa Siuntiossa. Ensimmäisessä
erässä Tahvo haki hyvin, mutta jänistä ei meinannut heti löytyä,
hakuaikaa kuluikin 124min. Ajo oli kohtalaisen vaikea, vaikka se kesti
koko ajo erän, minuutteja kertyi vain 75min. Ajo oli kuitenkin melko
katkonaista. Tahvo sai tuomareilta erikoiskunniaa kirkkaasta kuuluvasta
äänestä. Tästä lähdimme toiseen erään odottavaisin mielin. Siirryimme
autolla hieman eri kohtaan ja laskimme koiran irti. Toisessa erässä
riittikin tapahtumia kerrakseen. Hyvin pian irti laskun jälkeen
huomasimme, että koira oli laskettu aivan ruokintapaikan viereen.
Hetken päästä pelkomme toteutui ja Tahvo ajoi kuin ajoikin peuraa
10min, kunnes se saatiin ajosta kiinni. Puolitoista minuuttia uuden
irtilaskun jälkeen Tahvolla olikin jo jänis ajossa. Jänis kuitenkin
juoksi suoraan tielle ja eteni sitä huomattavan pitkän matkan. Tahvo ei
pystynyt selvittämään tiellä hukkaa. Hukkaa selviteltiin toista tuntia
kunnes Tahvo alkoi väsyä hukan selvittelyyn. Vedätimme koiran uuteen
paikkaan ja yritimme saada uutta ajoa. Tahvo haki hyvin ja saikin ajon
muutamaa minuuttia ennen erän loppumista. Kokonaispisteet kokeesta oli
41.96 ja tulos Beaj3. Olin tulokseen tyytyväinen vaikka 1.tulosta
lähdettiinkin hakemaan.
-Tomi-
sunnuntai, 18. helmikuu 2007
Kommentit