Tuo oli siis eilisen saldo Hi-Han kisoista Popalle ja mulle. Ja kyllä otti pannuun nuo kaksi vitosta, kun nollalla olisimme voittaneet mollemmilla radoilla :-(. Ja ne vitoset siis tulivat molemmilla radoilla yhdestä riman tiputuksesta. Tokalla radalla se rima mikä tippui oli vielä ensimmäinen rima. Poppa kulki noi kaksi ensimmäistä rataa kuin unelma, olin koiruuteen todella tyytyväinen. Kaks ekaa rataa oli agilityratoja ja Popan kontaktit oli hyvät ja nopeat molemmilla radoilla.

Noilla vitosilla ihme ja kumma pääsimme vielä kaiken lisäksi palkinnoille. Ekalla radalla sijoituimme toisiksi ja tokalla kolmansiksi nopeimpina vitosen tekijöinä. Koirakoita kisassa oli n.20, että ei ollut mitkään megakisat. Risse Koponen tuomaroi nuo kaksi ekaa rataa. Toka rata olikin vain käännetyssä järjestyksessä. Mutta nuo radat toisin sanoen sopivat meille.

Vikalla radalla olikin sitten tuomarina Salme Mujunen. Ja ihanne aikahan oli siis todella löysä, mutta itse rata oli ihan älytön. Ihan epäloogista kulkemista, oikein tekemällä tehty rata. Medeillä oli jo suuria vaikeuksia saada koiraa taipumaan tietyille hypyille niin saatikka sitten maxeilla. Me taidettiin tehdä meidän uusi ennätys nopeimmasta hyllystä eli yksi este ja sitten seuraava heti väärään suuntaan. Loppu radalla sitten ehdittiin tekemään vielä pari hyllyä lisää... Ärsytti vaan kun päivä loppui tollaiseen pohjanoteeraukseen kun kahdesta ekasta radasta oli jäänyt hyvä mieli kun kulki hyvin ;-)